torstai 12. kesäkuuta 2014

Utsjoen kirkkotuvilla

Utsjoen kirkolle Mantojärven rannalle on rakennettu 1800-luvulla kirkkotupia jotka ovat olleet vanhojen saamelaissukujen omistamia. Kirkkotuvissa yövyttiin ja asuttiin suurten kirkkopyhien aikaan. Osaan tuvista päästiin sisälle katsomaan. Alueella on myös kesäkahvila ja paikallisten käsitöiden myyntiä mutta ne eivät vielä olleet auki kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Tuntui kuin olisi siirtynyt hetkessä sata vuotta taaksepäin kun kulki kirkkotupien alueella. Maisemat Mantojärvelle ja tuntureille on melkoisen huikeat.









Tuohta on käytetty kosteussulkuna osassa kirkkotuvista.



Kirkkotuvat Matojärven yli kuvattuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti